Generation Games on monilajiurheilutapahtuma, jossa tiimit pääsevät kokeilemaan eri liikunta- ja urheilulajeja. Kyseessä on yhteisöllinen kaupunkitapahtuma, joka yhdistää eri liikuntamuodot ja sukupolvet.

 

Kansainväliseen konseptiin pohjaava Generation Games järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Pääjärjestäjinä toimivat Visit Tampere Oy, Tampereen kaupunki ja Suomen Olympiakomitea. Tapahtuma järjestetään Tampereella lauantaina 8.7.2017.

 

Tarkoitus on tarjota lapsille, aikuisille, junioreille ja senioreille mahdollisuus viettää yhteinen päivä liikunnan parissa. Samalla nautitaan kesästä: Ratinanniemi ja Eteläpuisto täyttyvät tunnelmasta, musiikista ja liikunnasta.

 

Ideana on, että urheilu- ja liikuntaseurat ja yhdistykset pystyttävät liikunnallisia toimintapisteitä, joilla eri-ikäisten muodostamat tiimit saavat testata lajeja ja kokea liikunnan iloa. Tekniikkaa voidaan hioa ja tuloksia mitata, mutta tärkeintä on hauskanpito.

 

Lähde mukaan luomaan tätä ennennäkemätöntä tapahtumaa ja tekemään omaa lajiasi tunnetuksi. Tapahtuman pääjärjestäjät hoitavat tapahtuman koordinoinnin ja markkinoinnin, te pääsette tekemään oman liikuntamuotonne huippupisteen ja elämys luodaan yhdessä!

Tapahtumaan odotetaan noin 3000 – 5000 eri-ikäistä kävijää.

 

Kysy lisää tai ilmoittaudu mukaan:

 

Johanna Riippi

 

Tapahtuma järjestetään Suomen Olympiakomitean koordinoiman SM-viikon yhteydessä. SM-viikolla mitellään 30 lajin Suomen mestaruudesta eri puolilla Tamperetta. Lue lisää SM-viikosta Olympiakomitean sivulta osoitteesta http://suomifinland100.fi/project/urheilun-sm-viikko-2017/